Äidin omaa aikaa; uppoudun eri maailmaan

Kun äidille joskus siunaantuu sitä omaa aikaa, mihin minä sen sitten käytän? Useasti käytän sen blogin työstämiseen ja työntekoon. Mutta varsinkin iltaisin, haluan oman aikani rauhoittaa ilman koneita ja laitteita. Muutaman seurattavan tv-ohjelman lisäksi, rakastan uppoutua kirjojen maailmaan. Ehdottomiin lemppareihin kuuluu dekkarit. Erityisesti sellaiset, jossa kirjasta toiseen seikkailee samat päähenkilöt. On mukava seurata päähenkilöiden elämää samalla kun jokaisessa kirjassa on oma mysteeri. Olen jo pienestä tytöstä lähtien lukenut kirjoja. Yksi suurimmista keräilykohteista oli Neiti Etsivä-kirjat. Ehkä sieltä asti kumpuaa mieltymys mysteereiden maailmaan.


Raskausaikana murhamysteerit herättivät minussa puistatusta, ja luettuani yhden Keplerin mysteerin vaihdoin raskausajan lukumieltymykset kevyempään luettavaan. Päätin listata hieman hyviä kirjoja, joita suosittelen lukemaan. Luin myös paljon samalla kun imetin. Löysin imetystyynyn, vauvan ja kirjan kanssa jossain vaiheessa yhteisen sävelen; kirja ei aina totellut "käskyjäni" eikä suostunut pitämään auki sivujani. Yritin myös kuunnella äänikirjoja, mutta totesin ettei se kuitenkaan ole minun juttuni. En pystynyt millään keskittymään kuuntelemiseen ilman, että ajatukset eivät olisi lähteneet harhailemaan kauppalistoihin tai vauvan puutelistaan.

Raskausajan ehdottomat

Kun vauva potkii mahassa, uppoaa sitä automaattisesti kasvatuksen maailmaan, ja pohtii niitä omia tulevia kasvatusmetodeja ja -näkemyksiä. En ole mikään kasvatusoppaiden puolesta puhuja, mutta luin ( muistaakseni) eräästä blogista ranskalaistuneesta jenkki toimittajasta, joka on kirjoittanut ranskalaisten kasvatuksesta. Mielenkiintoni heräsi viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjassa kerrottiin, että siinä tultaisiin pohtimaan; miten ranskalaiset saavat parikuiset vauvansa nukkumaan läpi yöt. Päätin, että minäkin haluan. Yritin ja epäonnistuin, mutta kirja oli hyvä eikä siinä ollut sitä normaalin kasvatusoppaan tuntua. Suosittelen.

Pamela Druckerman - Kuinka kasvattaa bébé.


Pasasia on ehkä turha hehkuttaa elokuvan myötä, mutta suosittelen lukemaan Pasasten tarinan kokonaisuudessaan. Luin Yösyöttö- kirjan jo paljon ennen kuin elokuvasta oli edes tietoakaan. En ole koskaan lukenut kirjaa ja itkunauranut niin paljon kun tätä kirjaa luettaessa. En osaa kirjoittaa mitään kirjasta; Se vaan pitää lukea! Jokaisen vauvasta haaveilevan, raskaana olevan, vauva-arkea elävän ja ihan vaan niidenkin, jotka eivät edes haaveile perhe-elämästä tai ovat perhe-elämän jo ohittaneet.
Yösyötön luettuani googletin Eve Hietamiehen, ja sainkin tietää, että Pasasten tarina oli saanut jatkoa. Kävin samantien hankkimassa jatko-osan, ja eikä sekään jättänyt kylmäksi. Raskausaikana ilmestyi myös viimeisin osa. Varasin sen kirjastosta ja varmaan puolen vuoden jonotuksen jälkeen, sopivasti patukan syntymän jälkeen, sain Pasasten viimeiset seikkailut käteeni. Luin sen imetyksen lomassa. Nyt odotan jo jatkoa!

Eve Hietamies - Yösyöttö, Tarhapäivä ja Hammaskeiju.

Viimeinen suositukseni raskausajan luettavaksi on Kolmistaan-blogin kirjoittajan ( Karoliina Sallinen) Tee se itse- vauva. Ei yltänyt ihan Pasasten tasolle, mutta oli loistavaa viihdettä silti. Herätti naurunhörähdyksiä luettaessa, ja pieniä samaistumisen tunteita. Tämä oli yksi niistä kirjoista, jotka luin tabletin avustuksella.( Muutaman kirjan olen saanut näin luettua, mutta eivät millään voita aidon kirjan fiilistä.) Nyt Tee se itse- vauva on saamassa jatkoa, ja odotan kyllä tätäkin innolla. Uusin kirja kulkee nimellä #vauvavuosi. Pelkkä nimi herättää jo mielenkiinnon; risuaidan (hastag) käyttö jo sinäänsä voi olla isokin kannanotto.  Toivon, että kirja jatkaa samalla linjalla kun edeltäjänsäkin. Aitoja tunteita ja murheita, iloja ja suruja, joita vauvan tulo voi merkitä.

Karoliina Sallinen, Tee se itse- vauva 
Karoliina Sallinen-Pentikäinen - #vauvavuosi ( julkaistaan 2018)

Omat lempparit

On ne muutamat kirjailijat, jotka ovat vieneet minut mennessään. Yksi niistä on Camilla Läckberg. Ruotsalaisdekkaristi, jonka tarinat ovat joka kerta erittäin mukaansa tempaavia. Kirjat kirjoitetaan monessa eri tasossa, niihin on upotettu historian havinaa ja niissä kasvetaan päähenkilöiden mukana. Ruotsalaiseen Fjällbackan kylään sijoittuvissa dekkareissa on mukaansa tempavaat teemat, sirkus-elämä, noitavainot, tositv, muutamia mainitakseni. Näistäkin ruotsalaiset ovat onnistuneet tekemään muutaman filmatisoinnin. Olen yleensä ollut sitä mieltä, että kirjoista ei saa ikinä tehtyä hyvää televisioviihdettä, mutta ruotsalaiset taitavat tämän. Fjällbackan mysteerit löytyvät Netflixistä. Suositukset ehdottomasti kuitenkin kirjoille. Ja nämä kirjat kannattaa lukea järjestyksessä. Muuten päähenkilöiden elämän seuraaminen on haasteellista.

Camilla Läckberg -  Jääprinsessa, Saarnaaja, Kivenhakkaaja, Pahanilmanlintu, Perillinen, Merenneito, Majakanvartija, Enkelintekíjä, Leijonankesyttäjä, Noita



Torey Haydenin kirjat ovat olleet koskettavia. Luin yhden, jonka jälkeen oli pakko lukea kaikki muutkin. Hayden on ammatiltaan erityisopettaja, ja kirjojen tarinat perustuvat osittain tositarinoihin. Kirjat kertovat hänen vuosistaan opettajana, mutta ei niinkään elämänkertoina, vaan kirjat ovat hienosti kirjoitettu romaanimuotoon. En niinkään tykästynyt niihin kirjoihin, jotka eivät perustu tositapahtumiin vaan niihin joiden perustana on tositarina. Hän on siis kirjoittanut myös kirjoja, jotka ovat täysin fiktiivisiä. Siksi suosittelen niitä kirjoja, jotka kertovat hänen työkokemuksista, romaanimaisen kerronnan avulla.

Torey Hayden - Tiikerilapsi,  Nukkelapsi, Toisten lapset, Aavetyttö,  Häkkipoika, Lapsi muiden joukossa, Hiljaisuuden lapset


Viimeisenä olen alkanut lukemaan Lars Kepler- kaksikon kirjoja. Ovat olleet erittäin mukaansa tempaavia, kun alun yli pääsee. Näitä tosin ei kannata kovin herkkähipiäisen aloittaa, koska teksti on välillä hyvin rankkaa. Monesti huomaan kesken sivun pohtivani, että kuka pystyy tälläistä kirjoittamaan tai keksimään. Mutta koska dekkarit ja mysteerit ja sokkeloiset juonenkäänteet ovat mieleeni, ovat kirjat palvelleet minua täydellisesti. Ajatukset ovat täysin kirjassa, onneksi kirjojen hahmot eivät tulee uniini, ainakaan vielä. Sivuja näistä kirjoista löytyy, joten eivät sovi niille, jotka ahdistuvat jo etukäteen kirjan paksuudesta.

 Lars Kepler - Hypnotisoija, Paholainen ja Pagini, Tulitodistaja, Nukkumatti, Vainooja, Playground, Kaniininmetsästäjä 



En ole ollut koskaan kovin innokas "hömppä" kirjallisuuden ystävä, mutta ollessamme häämatkallamme sain eräältä brittituristilta vahvan suosituksen Victoria Hislop:n kirjoihin. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, ja nämä kirjat kertoisivat tarinan kerronnan yhteydessä ei niin tunnettua historiaa Euroopasta. Kiinnostuin ja lomalta palattuamme lainasin kirjastosta Hislop:n ensimmäisen romaanin, Saaren. Kirja kertoo tarinaa päähenkilön suvunhistoriasta ja palaa ajassa taaksepäin Kreetalle, Spinalongan leprasiirtola saarelle. Tykkäsin tästä kovasti, ja kirjan myötä tuli himo päästä tutustumaan tähän oikeasti olemassa olevaan saareen ( ja totta kai syksyllä haaveilu auringosta ja lämmöstä ei helpottanut kirjan lukua yhtään, sai aikaan matkakuumeen). Luin myös seuraavatkin kirjat, joista toisen juoni sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Kreikkaan ja sen tulehtuneisiin väleihin Turkin kanssa. Toisen juoni sijoittuu Espanjaan ja sen sisällissodan aikaan.

 Victoria Hislop - Saari, Elämänlanka ja Paluu

Miten sinä käytät omaa aikaasi? Onko sinulla jotain ehdottomia lemppari kirjoja?

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.