Soseet vs Itsetehty

Silloin kun odotin patukkaa pohdin kovasti tapoja joilla haluan kasvattaa lastani. Mitkä on niitä tärkeitä asioita, joita haluan että lapseni oppii ja kuinka hän käyttäytyy. Yksi niistä asioista on ruokailuun liittyvät asiat. Minkälaisia ruokailutapoja haluan lapseni oppivan? Mitä hän syö ja onko hän valmis maistamaan kaikkea? Tässä vaiheessa pienen elämää mennään vielä pienten askeleiden polkua. Soseruokailujen aloittamisen kohdalla sitä pohtii onko oma taival soseet, sormiruokailu vai joku sekoitus näistä? Teenkö kaiken itse vai ostanko soseet valmiina? Haluanko lapsen tottuvan yhteisiin ruokailuhetkiin vai menemmekö vauvan rytmissä?

Päätin ettei minusta tule mitään sosemammaa eikä meistä sormiruokailijoita, mutta ideologia yhdessä syömisestä, samasta padasta- teemalla on minusta ihana. Mikä sen parasta kun opettaa vauva heti pienestä pitäen siihen, että perhe syö ainakin yhden aterian päivässä yhdessä ja samaa ruokaa. Olen aina katsonut hieman kieroon sitä kuinka lapsille roudataan vielä 4-vuotiaana omia ruokia ( allergiat on asia erikseen). Koska kyse on alle vuoden ikäisestä lapsesta, vaatii idealogia hieman taustatyötä ja soveltamista, koska vauvoilla on vielä jonkin verran rajoitteita syömisessä.  

Päätin, että jauhelihamakaroonilaatikko on hyvä aloitus ruoka. Teimme itsellemme kahden päivä ruuan ja samalla saisimme patukalle oman pienen laatikon. Hiihtoloman kunniaksi teimme myös lettuja, joten teimme myös patukalle omansa.
Korvasimme munamaidon korvike-valkuaissekotteella ja mausteina käytimme suolattomia mausteita, pippuria ja basilikaa.  Päätin kokeilla jauhelihana HK:n POPO- jauhelihaa, josta siis 25 % on porkkanaa. Käytimme patukan laatikkoon 200g jauhelihaa ja loput oli makaroonia. Muuten valmistusprosessi oli sama kuin normaalissakin jauhelihamakaroonilaatikossa.
Lettujen valmistus eteni muuten samalla tavalla kuin normaaleissakin, mutta käytimme nesteenä kivennäisvettä, ja ennen kuin lisäsimme suolan ja sokerin, otimme patukalle sivuun pienen oman taikinan, johon lisäsin makua smoothie-soseesta ( banaani-kiiwi-päärynä). 




Lopputulos oli onnistunut. Huomasimme tosin patukkaa syöttäessä, että jouduimme lisäämään laatikkoon hieman korviketta. Saimme näin rakenteesta vielä vähän sosemaisempaa, ja ruokailu sujui nopeammin. Mutta jatkossa pyrimme kuitenkin lisäämään ruokaan rakennetta, koska tarkoitus olisi totuttaa erilaisiin kostumuksiin ruuassa. Lettu ei herättänyt suurta innostusta vielä, olihan se vähän epäreilua kun muut söi hillolla ja kermavaahdolla.
Kun hieman näkee vaivaa, ja on halua, on vauvalle helppo valmistaa samaa ruokaa kuin muillakin. Emme kuitenkaan kokeilun toimesta luovu soseista. Soseiden avulla on kuitenkin helppo totuttaa laajemmin eri makuihin ja hedelmä- ja marjasoseet ovat asia erikseen. Iltaruokiin panostamme, ja varmasti tulemme tekemään patukan ruokaa samasta padasta kuin muidenkin. Taidan jopa käydä lainaamassa kirjastosta Samasta Padasta- kirjan.


Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.