Pikkuvauva = unettomat yöt?

Mitä tulee mieleen pikkulasten vanhemmuudesta? Katkonaiset yöt, aikaiset aamuherätykset ja krooninen univaje? Nämä asiat liitetään aika usein pikkulasten vanhemmuuteen, vai mitä?


Vauvaperheiden kuulumisia kyseltäessä saa harvoin kuulla, että vauva nukkuu hyvin ja vanhemmat ovat pirteitä, yleensä kuulumisissa kerrotaan aivan päinvastaisesta. Onko hyvin nukkuvat lapset siis harvinaisuuksia vai päteekö tähänkin kulunut sananlasku "se jolla onni on, se onnen kätkeköön". Voiko hyvin nukkuvan lapsen taika kadota, jos sitä liikaa hehkuttaa.

Itse kuulun paljon unta tarvitseviin, aamu-unisiin iltavirkkuihin. Lapsiperhe-elämän kannalta tuo yhtälö kuulostaa auttamatta tuhoon tuomitulta. Neuvolan perhevalmennuksessa pyydettiin kertomaan muille ryhmäläisille, millainen meidän lapsi tulee synnyttyään olemaan. Kuvailin lapseni rauhalliseksi ja hyvin nukkuvaksi, sellaiseksi kuin me vanhemmatkin olemme ja aikalailla sellainen poika meille syntyikin. Joku totesi, että olisihan se nyt ollut outoa, jos meistä kahdesta olisi tullut jotain aivan muuta, kai se perimä siellä taustalla vahvasti vaikuttaa. Meillä kävi siis äärettömän hyvä tuuri tai ainakin toistaiseksi vielä vaikuttaa siltä.

Meidän lapsemme alkoi siis nukkua ensimmäisen kerran täysiä yöunia (7-10h) kahden kuukauden ikäisenä. Heti synnytyssairaalasta kotiuduttuamme laitoimme pojan nukkumaan omaan pinnasänkyynsä, joka on sijoitettuna meidän sängyn viereen. Pinnis on kätevä tarvittaessa vetää aivan omaan sänkyyn kiinni, mikäli pojalla on rauhattomampi yö ja tuttia tarvitsee asetella suuhun uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Meille pojan nukkuminen omassa sängyssä oli kaikista luontevin vaihtoehto ja uskon, että tämän järjestelyn myötä koko perhe nukkuu niinkin hyvin kuin tällä hetkellä nukutaan. 


Tähän puoleen vuoteen on mahtunut niiden hyvien öiden lisäksi lukuisia huonojakin öitä, koska tietenkin jokainen lapsi käy läpi tiettyjä kehitysvaiheita ja niihin ikävä kyllä kuuluu kaikenlaista yöhulinointia ja maidontilausta, mikä pitää pienen ihmisen ja samalla myös äidin hereillä. Yleisfiilis kuitenkin meidän öistä on positiivinen, huonojen öiden jälkeen tulee aina niitä hyviäkin ja sitten taas jaksaa, vaikka edessä olisi taas jossain vaiheessa valvomista. 

Eräs mieheni ystävä oli todennut, että on miesten pelastus, etteivät he omista toimivia rintarauhasia. Totta ehkä sekin, mutta en tiedä olisiko niistä rintarauhasista mitään hyötyä, kun miehillä tuntuu olevan erinomainen taito blokata kaikki yölliset äänet ja aamuisin heillä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millainen huutokonsertti asunnossa on saattanut yöllä vallita. Taitohan se tuokin on ja pienen vauvan kanssa aika loistava sellainen. Luonto on tainnut kuitenkin varmistaa sen, ettei äidit kykene vastaavanlaiseen syväuneen ja se on varmasti vauvojen kannalta parasta ollakin niin.


Omassa sängyssä nukkumisen lisäksi meillä on pyritty siihen, ettei vauvan jokaiseen äännähdykseen reagoida samoin tein. Monesti itku on saattanut kestää vain muutaman sekunnin ja uni on jatkunut ilman todellista heräämistä. Tämä opetus iskostui mieleeni aika vahvasti Pamela Druckermanin kirjasta Kuinka kasvattaa bébé, jonka luin jo raskausaikana. Viihdyttävä kirja, jossa kerrotaan mm. miksi ranskalaiset vauvan nukkuvat läpi yön. Kannatti siis lukea, ehkä siinä on syy, miksi meidänkin suomalainen bébé on niin hyväuninen. 

Löytyykö muilta hyvin nukkuvia vauvoja, vai onko meillä jonkin sortin luonnonoikku yöuniensa suhteen?

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.