Onko hyvä, että perhevapaauudistus kaatui?


En ihan tarkalleen tiedä, mistä tätä perhevapaiden uudistukseen liittyvää vyyhtiä pitäisi lähteä purkamaan, että oman ajatuksensa saisi tuotua esille rakentavasti. Huomaan toisaalta kannattavani perhevapaiden uudistusta, mutta toisaalta siihen liittyvä keskustelu saa minut välillä kavahtamaan takajaloilleni. Sen olen huomannut, että uudistus herättää yleisesti paljon vahvoja tunteita ja jakaa mielipiteitä. Aiheesta kirjoittaminen on siis varma sohaisu muurahaispesään, mutta mahtuuhan maailman mielipiteitä ja keskustelua!

Tasa-arvokysymykset ovat olleet viimeaikoina välillä jopa rasittavuuteen asti tapetilla. Rasittavuuteen asti siinä mielessä, että epätasa-arvoa on lähdetty hakemalla hakemaan kaikesta mahdollisesta. Viimeisin ehkäpä hieman turhalta tuntunut aihe oli se, onko äitiyspakkaus sopiva nimi nykyiselle perheille jaettavalle etuudelle, vai pitäisikö sekin tasa-arvoistaa vauvapakkaukseksi tai perhepakkaukseksi, ettei nimi vahingossakaan syrjisi miehiä. Itse olen tasa-arvon kannattaja, mutta asian vieminen äärimmäisyyksiin saa välillä minussa aikaan syviä huokauksia. Onko meidän yhteiskunnasta tehty mielensäpahoittajien paratiisi, jossa kaikki asiat otetaan henkilökohtaisesti ja syrjintää ja epätasa-arvoa löydetään asioista, joissa sitä joutuu oikein etsimällä etsimään. Tämän kaltaiset ylilyönnit syövät helposti pohjaa todellisilta, tärkeiltä tasa-arvokysymyksiltä ja niistä käytävistä keskusteluista.

Perhevapaiden uudistamista perustellaan myöskin paljon miesten ja naisten välisellä tasa-arvolla. Naisilla tulee olla oikeus olla töissä ja miehellä tulee olla oikeus olla kotona. Naisten kotiin jääminen syrjii miesten oikeuksia toteuttaa isyyttään ja puolestaan miesten töissä käyminen syrjii naisten oikeutta pysyä työelämässä. Mielestäni tasa-arvon on mahdollista toteutua nykyisessä perhevapaamallissa, mikäli perheissä halutaan jakaa vanhempainvapaat tasa-arvoisesti puoliksi, eikö totta? Miksi se on niin suuri vääryys, jos perhe haluaa ratkaista lastenhoidon niin, että äiti on kotona? Tuntuu hieman oudolta, että nykyisestä valinnanvapaudesta halutaan siirtyä ylhäältä päin määriteltyyn malliin. 

Välillä harmittaa yhteiskunnan jatkuva ajatusmalli tehokkuudesta ja tuottavuudesta. Jos perhe perustelee äidin kotiin jäämistä perheen rahatilanteen kautta, se ei tunnu kelpaavan asiasta toisin ajatteleville riittäväksi syyksi. Syyllistävään sävyyn todetaan, että perheidenhän tulisi osata varautua lapsen syntymiseen säästöillä, eikä muutaman sadan euron ero tuloissa ole riittävä syy siihen, että paremmin tienaava (eli usein isä) jatkaa töissä. Kuitenkin äitien pitkittynyttä kotonaoloa perustellaan sillä, että naisten tilanne työmarkkinoilla on heikompi, palkat laahaa ja eläke on pienempi, eli tältä kantilta ajateltuna raha on ihan kelpo peruste.

Itsekin yllätyin, ettei laskennallisesti käteen jäävän rahan määrä olisi kovin paljon pienempi, vaikka meistä suurempi tuloisempi jäisi kotiin lapsen kanssa ja pienempi tuloinen menisi töihin. Kotihoidontuen aikaan asia on kuitenkin aivan toisin ja ero voi helposti olla suurikin, mikäli yhtäkkiä aiemmin isomman siivun kodin rahoista tienaava saisikin bruttona vain reilu 300€, eli perheen olisikin pärjättävä pienituloisemman vanhemman palkalla.

Argumenttina on usein myös käytetty lausetta "minä en ainakaan halua riistää lapsiltani isää tai isän oikeutta olla lasten kanssa". Harvapa meistä niin haluaisi toimia tieten tahtoen, eikä tuollainen syyllistävään sävyyn heitetty ilkeämielinen kommentti varmasti tunnu kenestäkään äidistä mukavalle. Mikä oikeus meillä on kyseenalaistaa toisen perheen ratkaisuja, jotka on tehty täysin nykyisen systeemin sallimissa rajoissa. 


Myös lasten välinen tasa-arvo on nostettu tässä keskustelussa esille. Nähdään tasa-arvona se, että lapset saavat yhdenvertaisesti varhaiskasvatusta ja kotihoidon uudistamisella pyrittäisiin saamaan lapsia enemmän ja varhaisemmassa vaiheessa päiväkotiin. Itse en aivan täysin osta ajatusta siitä, että päivähoito olisi pienen lapsen kohdalla kotihoitoa parempi vaihtoehto. Miten nykyinen ääriään myöten pullisteleva päivähoitojärjestelmä pystyisi edes tarjoamaan hoitopaikan kaikille, mikäli yhä useampi lapsi aloittaisi päivähoidon nykyistä aiemmin?

Oma mielipiteeni perhevapaiden uudistamisesta jakaantuu vahvasti sen mukaan, miten uudistusta oltaisiin toteuttamassa. On huolestuttava suunta, että uusi malli haluttaisiin toteuttaa ilman lisärahoitusta. Voiko siinä loppujen lopuksi käydäkin niin, että joidenkin perheiden kannalta uusi malli olisi nykyistä huonompi?

Järkevä ja nykyistä mallia parempi olisi 6+6+6 malli, jossa äiti ja isä saisivat molemmat 6 kuukautta vanhempainvapaata ja lisäksi he voivat yhdessä jakaa yhden 6 kuukauden pätkän haluamallaan tavalla. Tämän jälkeen olisi mahdollista jäädä vielä kotihoidontuelle siihen asti, että lapsi täyttää kolme vuotta. Tässä mallissa ansiosidonnainen osuus pitenisi huimasti ja sen myötä uskon, että mallilla mahdollistettaisiin isien kotiin jääminen nykyistä useammin.

Toinen esillä ollut malli puolestaan olisi pidentänyt vanhempainvapaan vuoden pituiseksi, jonka jälkeen alkaisi puolen vuoden hoitoraha-aika, joka korvaisi nykyisen kotihoidontuen. Mallissa isillä olisi nimettynä 3 kuukauden oma jakso, samaan tapaan mitä äidillä on. Tämä tarkoittaisi sitä, että pääsääntöisesti lapset olisi laitettava päivähoitoon puolentoista vuoden iässä, kun nykyään vanhempien on mahdollista saada kotihoidontukea siihen asti, että lapsi täyttää kolme vuotta. Malli toisi hyötyä niille perheille, jotka joka tapauksessa aikoisivat laittaa lapsen päivähoitoon viimeistään 1,5 vuoden iässä, mutta kärsijöinä olisivat perheet, jotka haluaisivat hoitaa lasta kotona pidempään kuin 1,5 vuoden ikään asti.


En usko, että nykyinen äitien kotiin jääminen johtuisi pelkästään siitä, että isät pakottaisivat äidit jäämään kotiin tai äidit puolestaan eivät sallisi isien jäädä kotiin. Tai, että äidit ajattelisivat isien olevan kykenemättömiä hoitamaan lapsiaan, tuntuu melko kaukaa haetulta ajatukselta. Uskoisin tämän ikäpolven vanhempien osaavat jo keskustella ja sopia perheen asioista ilman kenenkään oikeuksien polkemista ja päätökset varmasti tehdään yhdessä, perheen etua ajatellen.

Toivon todellakin, että joskus jos uudistus tulee, niin siinä ei mennä pelkästään tasa-arvo edellä, vaan oikeasti mietittäisiin myös perheiden etua. Joskus se parisataa euroa kuukausibudjetissa voi todellakin olla elintärkeä, etenkin kun lapsen myötä perheen menot kasvavat ja toisen vanhemman ansiot putoavat totutusta alemmas. Parasta olisi, jos keksittäisiin malli, joka ilman minkäänlaisia pakotteita kannustaisi ja mahdollistaisi perhevapaiden jakaantumisen äitien ja isien välillä aiempaa tasaisemmin. Ideaalimaailmaa odotelessa voisi 6+6+6 malli olla hyvä kompromissi ja olemassa olevakin malli on aika mielettömän upea etu lapsiperheille!

Oletko itse uudistuksen vai nykyisen mallin kannalla?

2 kommenttia

  1. Jos valinnat ovat tuo suunniteltu perhevapaauudistus ja nykyinen malli, niin olen ehdottomasti nykyisen mallin kannalla. Tasa-arvoa on se, että saamme valita - ei se, että valtio päättää meidän puolestamme. Kirjoitin tässä pitkän avautumisen aiheesta (https://unelmanumero5.blogspot.com/2018/10/lettuja-ja-politiikkaa.html?m=1). Olen samaa mieltä sinun kanssasi siitä, että ihan kaikista parasta mallia ei ole vielä esitettykään. Toivon, että mitä tahansa tuleekin, niin ollaan perheiden puolella ja ajatellaan oikeasti kauaskantoisia seurauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emy kommentistasi. Mielenkiinnolla odottelen, millaisia päätöksiä perhevapaiden osalta tulevaisuudessa tehdään. Toivon kovasti, että perheiden valinnanvapautta ei ainakaan poistettaisi. Täytyypä käydä lukemassa aiheesta kirjoittamasi postaus. Mukavaa viikkoa! :) -Tanja

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! Puhelimen Safari-selaimen kautta on ollut ongelmia Googletilin kautta kirjautumisessa ja kommenttien lähettämisessä. Ongelma ratkeaa, kun poistat puhelimen Safari asetuksista täpän kohdasta " Estä seuranta sivustojen välillä". Käytäthän jotain muuta selainta, mikäli googletilille kirjautuminen ei Safarin kautta onnistu.